Virva Kanerva Haaveilija

Lahden kaupungin kasvot alkavat muistuttaa sapluunamuoteilla runnottuja tylsiä asuinseutuja missä tahansa Suomenmaassa reuna-alueidensa suurtavarataloineen, muita nousukaskaupunkeja apinoivine kunnallispoliittisine pilvenpiirtäjineen ja päättäjä-euroopanomistajineen ynnä infrastruktuurin typeryyskeksintöjen huippuineen, kuten parkkiluolineen, talvikaupungin keskustan mukaviheralueineen. Kaikki edellinen verovaroin kalliisti rakennettua turhuutta.
Omat päättäjämme lyhytnäköisyydessään tuhoavat ne kaupunkimme kauneimmat kasvot, jotka luonto on antanut meidän asua, elää ja nauttia. Salpausselän jääkautinen harvinaisuus havupuupäähineineen ja upea Vesijärvi sinilaineineen, rantoineen – nuo Lahden ainutlaatuiset timantit – ovat jo raiskattuja silmälle ja pilattuja terveydelle, ihmisten asunnoillaan ja kohta hotelleillaan kuolleiksi ja näkymättömiksi runnomia.




On paradoksaalista, että nähdäkseen ja kokeakseen jotakin ihmismieltä rakentavaa ja jalostavaa, virkistävää ja innostavaa on astuttava neljän seinän sisälle, paikkoihin, joissa vielä on tallella jotakin kaupunkimme kulttuurista, aidosta luomisvoimasta.
Lahden taiteilijaseura Galleria Uusi Kipinässä todistaa kohta kuudenvuosikymmenen ajalta juuri Lahden inhimillisen sylin hellineen taiteilijan luomisvoimaan: kauneutta, harmoniaa, hallittua kuvakieltä ja virkistävää kuvallisen sanomisen taitoa ja tietenkin taitavaa tekniikkaa on neljän huoneen täydeltä edustavasti näytteillä avautuneessa "Sukupolvet" juhlanäyttelyssä.


Protestisilla kannanotoilla on päättäjiä ennenkin Lahden kasvojen tuhotöistä muistutettu. Kosti Ahosen kirvelevän nostalgiset kuvat Paavolan kaupunginosan hävityksestä (Ahosen omatyöstöisine kehyksineen) muistuttavat osaavasti kaupunkimme kasvojen tuhoajista.  Seuran taiteilijapersoonallisuuksien tuotannon laatuesimerkkinä Reino Hietasen taiteilijan luomisvoiman näyte tältä vuodelta, "Sininen asetelma", on suoranainen sommittelun ja väriharmonian plastinen herkku, jota tosin väärä ripustuspaikka lasipinnan heijastuksin häiritsee. Eija Markkasen tyylikkäät akvatintat menneitten vuosikymmenten takaa vakuuttavat edelleen.



Pekka Syrjälä Minua

Heli Hyytiän miniatyyrimaalaussarjan puupiirrokset ovat kiinnostavan silmänräpäyksellisiä otosmaisia hetkiä jo kaupunkimme tästä päivästä. Pekka Syrjälän omaleimaiset veistokselliset työt viestivät aikamme ihmisen ajatuksen tyhjän sisällön, kuin kysyen, riittääkö olemisemme tarkoitukseksi vain äärimmäisen hallittu ulkonainen spiraalimuoto ja sen ontontyhjässä sisuksessa eläminen.


Anni Henriksson Tulva

Eniten viehätyin Anni Henrikssonin perinteisen piirtämisen ja nykytekniikan tuomasta yhteisvaikutelmasta. Hänen maalauskankaansa on vaihtunut suurikokoisiin luonnonsyisiin vaneripuupintoihin, joiden vuosikymmentenikäisistä utuisenoloisista pinnoista kuvastuvat öljypastellein ja värikynin loihditut tunnelmat lumoavat ja havahduttavat koskettavuudellaan, herkkyydellään. Virva Kanervan veistokset eivät taatusti jätä kylmäksi – niitä katsellessa ja kokiessa ajatuksemme alkavat pyöriä ensin iloisen karnevalistisesti ja pian laajentua elämän peruskysymysten aina kiinnostavaan ajatteluun meidät johdattaen.


Virva Kanervan veistos ja Kosti Ahosen maalaus


Menkää ja nauttikaa lahtelaiset oman kaupunkimme komeasta ja maksuttomasta kulttuuriannoksesta!

Näyttelyn kuvataiteilijat: Kosti Ahonen 1920-2003, Eija Markkanen s. 1928, Reino Hietanen s. 1932, Sirpa Lappalainen s. 1958, Heli Hyytiä s. 1958, Pekka Syrjälä s. 1967, Pekka Purhonen s. 1967, Anni Henriksson s.1979, Ville-Veikko Viikilä s. 1980 ja Virva Kanerva s. 1983.


Galleri Uusi Kipinä, Kymintie 1
Lahden Taiteilijaseuran "Sukupolvet" -kutsunäyttely 18.12.2012-13.1.2013
Tarkemmat näyttelytiedot allaolevassa linkissä
http://www.lahdentaiteilijaseura.fi/




PS
Jo pelkät gallerian näyttelytilojen käytävät todistavat taiteen voivan dualistisessa asemassaan Lahdessa erinomaisesti ja perillelöytämättömän taiteen täyttävän käytävien seinät: seinät rönsyilevät myymätöntä taidetta kompastumiseemme saakka lattiasta kattoon ja taidelainaamon huoneetkin pullistelevat säilytystiloistaan taideteoksia monin sadoin.

Tuo kaupunkimme kaksijakoisuus on näin hälyttävän totta. Tavallisen lahtelaisen kaupunki henkisine ravintoineen, kulttuurisine nautintoineen neljän seinän sisälle tungettuna ja usein jo kalliiden pääsymaksujen (orkesteri, teatteri, museo)  takana tavoittamattomana sekä  barbaarinen infrastruktuurisapluunakaupunki tyhjäpäisten päättäjiemme tyylittömänä linnana yllämme.