"KAIKKI TUPPAA SEKAANTUMAAN KOULUTYÖHÖN " (Gogol
Suomen kansa sai viime lauantai-aamuna hämmästellä television Lauantaiseuran taidolla ja perusteellisuudella valmisteltua ajankohtaisohjelmaa. Sen aiheena oli opetusministeri Sari Sarkomaa. Ohjelma piirsi tyylikkäästi tämän nelikymppisen, politiikassa jo pitkään hyörineen, nuorekkaan, kauniisti hymyilevän naisen koko kuvan: koulutuksen, perheen, pitkän poliittisen uraputken.
Sari Sarkomaa TV:n Lauantaiseurassa 1.3.2008
Lauantaiseura keskittyi erityisesti korkeakoulu- ja yliopistouudistukseen, jonka suuntaviivat Sarkomaa oli kenties vahingossa kakaissut ulos medialle: uudistuksen suunnittelijana (innovaatioyliopistoajatus +Helsingin taideyliopistoajatus) on poliittinen valtiosihteerijoukko sekä rahoitussaituri Raimo Sailas.Tarkoituksena on, että erilaisin liikemaailma-, suuryhtiö- ja sponsorirahoituksin aletaan rahoittaa yliopistoja - puolueettomasta tutkimustyöstä siis viis veisaten - kunhan sponsoreiden viisuja veisataan!
Sarkomaan mukaan nämä asiat oli keskusteltu ja sovittu jo aikaisemmin yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa syystalvella.
Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitos yhdistettäisiin tässä hallitusohjelmassa helsinkiläisiin taiteen yliopistoyksiköihin.
Tampereen Yliopiston Näyttelijäntyön laitoksen toinen toimipiste
Tamperelaiset itse saivat lukea näistä yhdistämisaikeista lehdistä. Tampereen yliopiston rehtori tai hallintojohtajakaan eivät olleet aikaisemmin kuulleet asiasta. Pöyristyttävää: ministeri Sarkomaa siis valehteli!
Kun yli viisikymmentä vuotta on maahamme haluttu sivistyksen alueellistamista, perustettu pohjoiseen, itään ja länteen yliopistoja (yhteensä jo 20) tuntuu tämä helsinkikeskeisyyden ihannointi vähintäänkin suurelta virheeltä: ainakin Turku, Oulu, Jyväskylä, Tampere - Kuopio sekä Joensuukin ovat korkeatasoisia yliopistokaupunkeja. Missä se aluepolitiikka nyt on?
Lauantaiseurassa haastateltiin monen taidealan yliopiston vastaavia henkilöitä, taiteen eksperttejä, joiden kommentit olivat perusteltuja, Sarkomaan ajatukset täysin murskaavia.
Taideyliopisto, jossa yhdistettäisiin huippuosaavia yliopistoyksiköitä toisiinsa, on Sarkomaan mukaan tärkeä osa hallitusohjelmaan kirjattua periaatetta.
Kun taidekoulutuksen suuntaviivoja on esittelemässä ja linjaamassa Sari Sarkomaan kaltainen sinänsä osaava poliittisen pelin mestari, voisi hänelle olla avuksi tietääkin hallinnoimistaan asioista, ainakin keskustella niistä asianosaisten yliopistojen kanssa.
Sarkomaan koulutus - röngenhoitaja/ terveydenhoidon maisteri - paljastaa, että koulutus on jo tehnyt tehtävänsä: hän näkee kaikissa asioissa vain luut ja rangat, muttei ymmärrä niiden toimimiseksi tarvittavaa sydänsykkeistä verenkiertoa, voimakkaita lihaksia – aivojen kapasiteetista puhumattakaan.
n
KANSAINVÄLISTÄ TEATTERIHERKKUA
"Armastelen ja liehittelen...henkikin jo kaipaa ravintoa", Lauri Tanskanen Hlestakovina -
Valokuva Jonne Renvall
Nikolai Gogol
Reviisori
Ooppera näyttelijöille
LIBRETTO JA SÄVELLYS Kaj Chydenius
OHJAUS Yrjö Juhani Renvall
MUSIIKIN HARJOITTAMINEN JA JOHTO Arla Salo
MUUSIKKO Arto Piispanen
KOREOGRAFIA Ari Numminen
LAVASTUS JA VIDEOPROJISOINNIT Teemu Määttänen
VALOSUUNNITTELU Katja Muttilainen
PUKUSUUNNITTELU Tiina Helin
ROOLEISSA NÄTY II
Hiski Grönstrand Emmi Kaislakari Emilia Kokko Juha-Matti Koskela Lauri Kukkonen Minka Kuustonen
Aleksi Lavaste Jarkko Niemi Riikka Papunen Liisa Pöntinen Laura Rämä Maiju Saarinen
sekä Lauri Tanskanen, Näty IV
Tämänpäivänkin virkamiestä, opetusministeriä eritoten, ajaa toimimaan poliittisen nelivuotiskauden aikaansaannosten määrä, oman viisauden osoittaminen, oman Eskon-puumerkin laittaminen asiakirjoihin, seurauksista välittämättä, asiantuntijoita kuulematta = taideyliopistojen synnyttämis-lopettamishömppä.
Tampereen Yliopiston Näyttelijäntyönlaitoksen Reviisorilla, vuonna 1836 kirjoitetulla tsaarinaikaisella Gogol-tekstillä on siksi juuri nyt häkellyttävän ajankohtainen sanottavansa Suomen koulupolitiikkaan.
Reviisori on silmänpalvojain, takintääntäjäin, salailun ja tyhmyyden pönkittämän arvovallan paljastava oopperarevyy.
Teatterityönä se on yhteisilmaisun hallittu, monitasoinen, hetkuttavan hauska, monista taiteenlajeista koostuva viisas ja sumeilematon nykyteatterin helmi.
Tämän taideteoksen runkona on Kaj Chydeniuksen nerokkaan omaperäisesti rytmitetty ja melodioitu, ihmisäänenpainojen ja monien inhimillisten tunnealojen libretto.
Osip -palvelija Hiski Grönstrand ja anomusten tuojia: kauppiaita, porvareita..-Valokuva Touko Hujanen
Lavasteiden ja liikkeen huima, väliin kulisseeraava, väliin tapahtumiin osallistuva ihmisprojisointitaso muotoutuu toteutukseltaan harvinaiseksi herkuksi: näyttämölle projisoidut ihmisjoukot kulkevat, rientävät, kommentoivat ja tunnelmoivat tapahtumien kulkua yhdessä näyttelijöiden kanssa ennennäkemättömän toimivasti, tyylikkäästi, suorastaan shokeeraten ihastumaan.
Tinkimättömän tarkka musiikin harjoitus ja sen varma, estoton persoonallinen tulkinta, yhdessä mietityn kokonaisilmaisun kanssa kasvavat yhteen suomalaisittain harvinaiseksi, kansainvälisestikin nautittavaksi teatteritaiteeksi, jonka ymmärtämiseksi ei enää kieltä välttämättä tarvitse: media-aikamme nykyteatteriksi.
Pormestarina Juha-Matti Koskela, taustalla nukkuva Hlestakov -Valokuva Maija Tammi
Kohtausten yhteisnäyttelemisen vire ja tunnelmat välittyvät katsomoon nautittaviksi kokonaisteosta rakentavina, tunteiden, tunnelmien, äkkikäänteiden tunnistettavina ja usein yllättävinäkin tuokioina.
Taitavasti mietityt, harjoitetut ja ohjatut roolityöt ovat kauttaaltaan osaavia, intohimoisesti eläviä ihmistutkielmia, tosia, uskottavia, unohtumattomia. Niistä jokainen ansaitsisi luonnehdintansa, riittäköön tässä vain pari esimerkiksi.
Tuskinpa Juha-Matti Koskelan kaltaista pormestaria on jokaiseen suomalaiseen teatteriin saatavissa: (valtion ja kaupunkien virastojen virkamiehiksi heitä kyllä on nyt ja tulevaisuudessa riittävästi) laskelmoiva, tarkkavainuinen peluri, häikäilemätön kiipijä rakentuu vivahteikkaasti, uskottavasti ilmaisutarkaksi varmavaistoiseksi tulkinnaksi.
Eikä pienimmästäkään roolityöstä puutu elämyksellistä, kokonaisuuteen ratkaisevasti vaikuttavaa, ihmisläheistä ilmaisua - Hiski Grönstrandin Osip -palvelijan luontevuus ja näennäisen vaivaton läsnäolo näyttämötapahtumien käänteissä on enteellisen sähköistävä.
Tai mikä nautinto katsojana onkaan ratketa koko yleisön kanssa pitkän resitatiiviaarian keston ajaksi hysteeriseen ja vapauttavaan nauruun, kun Maija Rämä rehtorin rouvana kiihdyttää onnentoivotusmonologinsa yhteen suomalaisen teatteritaiteen moniin aikoihin mieleenjäävimmistä, hullunhauskimmista parodioista.
Tämä rohkean uudenlainen teatteriteos todistaa tamperelaisen teatterilaboratorion (Nätyn) tehon, pitkäjänteisen luovan aherruksen voiman. Teatteri uudistuu ja elää ajansykkeesssä Suomessammekin!
n
Säihkyvä Myrsky
Lahden kansanopiston Teatterilinja II:n näyttelijät loppukumarruksessaan 22.2.2008
William Shakespeare: Myrsky
Suomennos Lauri Sipari
Ohjaus, sovitus, lavastus: Jouni Leikkonen
Valot: Arto Vuorinen
Rooleissa: Lahden kansanopiston
teatterilinja II –vuosikurssi
Esittäjät:
Iida Maria Heinonen, Harri Helin, Hannu Hurme, Maiju-Riina Huttunen, Henna Partanen, Anssi Valinen,
Niilo Savolainen, Anu Uhlenius, Eerik Kantokoski, Millie Anttila, Helinä Kytö, Marja Sundgren, Viivi Lientola
Teatterilinjan II on jatkovuosi Lahden kansanopiston teatterilinjalla tai muissa vastaavissa opinnoissa opiskelleille. Opetuksen tavoitteena on kehittää opiskelijan omatoimisuutta ja itseohjautuvuutta opiskelijan näyttämöllistä osaamista.
Kyllä Shakespeare tunnistaisi mieluusti omakseen näytelmänsä Myrsky Lahden kansanopiston uljaasta, akrobaattisen liikkuvasta, palavan hurmoksellisesta, mutta silti hallitun jäsennellystä, eheästä, nykyaikaistetusta klassikkotulkinnasta.
Esityksen ilmaisu on helppotajuista, suomennos kielemme herkkua ja esittäjien valmiustaso ihailtavan osaava. Ennustan, että tästä esittäjäjoukosta suomalainen teatteri saa monta kantavaa taiteilijaa.
Teatterin yli aikain kestävimmän voiman – näyttelijäin kokonaisilmaisun varaan rohkeasti uskallettu esitys on vimmainen, eläytyvä, tunnelataukseltaan tutkittu, uhrautuvasti heittäytyvien näyttelijäin henkisten ja fyysisten vastavoimien häkellyttävän komea fresko. Se tulvii väriä, tunteita, elämää, liikettä, kuolemaa ja rakkauden väkevää voimaa.
Toteutuksessa yhdistyvät kiinnostavasti äänet, ihmiskuvat, hulppea puvustus, hulmuavat lavasteet, esittäjien elämyksellinen läsnäolo ja näyttämörakennelmien kuvallinen fantasia.
Tulkinta yltää shakespearelaisen pelottavaksi suurten henkien taistoksi ja toisaalta helpottavan hauskaksi raadollisten elämänhalujen arjeksi. Sen kekseliään kellontarkasti ajoitettua, viimeistäpiirtoa myöten tarkkaa, vaivatonta yhteisnäyttelemistä tihentyvine tunnelmineen (pitkä äärettömän hauska kohtaus elämän viinaeliksiiripullojen voimasta) joutuu seuraamaan henkeäpidättäen.
Esityksen kaikki laulut ja musiikki ovat ihastuttavan kauniita – ja kaiken jo runsaan annin lisäksi näyttelijöiden itsensä säveltämiä.
Myrsky on yksi Lahden teatteritalven uljaimmista saavutuksista, säihkyvän energinen, vastustamattoman lumoava!
Esitykset Lahden pikkuteatterissa maaliskuun ajan
n
Lahtelaisten omat koirat
Darja, Sonja, Kriska ja Peuranen - Lotta Lindroos, Marja Packalen, Kirsti Wallasvaara ja Jarmo Tulonen
OMAT KOIRAT
Kirjoittanut ja ohjannut Pirkko Saisio
Lavastus Antti Mattila
Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen
Valosuunnittelu Harri Peltonen
Sävellys ja äänisuunnittelu Jussi Tuurna
Kantaesitys Lahden kaupunginteatterissa 20.2.2008
Merkittävä näytelmä
Lahden kaupungille, sen historialliselle kehykselle ja lahtelaisuuden muotoutumiselle näytelmä karjalaisuuden-hämäläisyyden teemasta on merkittävä keskustelunaihe: tuhannet menetetyn Viipurin ja sen lähikuntien asukkaat, kaupungin kulttuurivaikuttajat sekä viipurilainen liike-elämä ja teollisuus saivat pysyvän kotipaikan sodanjälkeisestä Lahdesta.
Merkittävää Lahden kaupunginteatterin ohjelmistosuunnittelulle on osallistua keskusteluun siirtolaisuudesta, sen merkityksestä Lahtemme asukaslaadun rakentumisessa, ja merkittävää jälleen uuden, kunnianhimoisen kotimaisen näytelmän tuottaminen teatterimme suurelle näyttämölle.
Merkittävää teatterinkatsojille on virkistävänuuden näyttämötekstin kokeminen sekä runsaan ja osaavan vierailijataiteilijajoukon tuore ilmaisu.
Sanoman selkeyttä
Pirkko Saision näytelmässä peilataan siirtolaisuutta, karjalaisen pienyhteisön jäsenten muuttoa ja sopeutumista Hämeeseen, kahden heimon arkipäivän yhteiselämää sodan päättymisestä 1960 –luvun alkupuolelle. Näkökulma on kutkuttavan selkeä: yhteisöjen erilaiset maailmankuvat valotetaan arkikeskusteluin, juhlin, murre- ja luonne-eroin. Näyttämöllä supajaa karjalan heleä ilakointi ja möristä jankkaa hämäläinen, lähes pohjanmaanrajainen kieli.
Näytelmän tarina kantaa, teksti on suuhunkäyvän luontevaa, dialogi maittavaa. Yhdessäelämisen pakkopaineet ja luutuneet asenteet saavat riehakasta ajatuskyytiä.
Esityksen hehkuja
Ontrei ja Arvo - rooleissa Teijo Eloranta ja Taisto Reimaluoto
Suuri Juhani-näyttämö on laajennettu hehtaariseksi katsomoon saakka, sen joka kolkassa tapahtuu.
On kiinnostavasti ohjattu, odotuksia herättävä prologi, jossa esitellään näytelmän vastavoimat: hämäläinen polkupyörin liikkuva yhteisrintamakyläyhteisö ja tähän pysähtyneeseen maailmaan yllättäen tupsahtava pieni karjalaisryhmä repsakkoineen, käsmatkatavaroineen.
On monta tunnelmaltaan hienoa kohtausta, kuten keskenkasvuisten lasten vinttikeskustelu tai karjalaisuuden ja hämäläisyyden (Toini) soidinlaulumainen paremmuusmittelö joulupöydässä sekä vaikkapa välähdys koulujuhlaohjelmasta maukkaasti karrikoiden.
Tai pitempikaarinen klassinen shemeikka-kolmiodraama upeasti repliikkeihin kätkettynä (Ontrei-Toini-Arvo). Nämä ovat kirkastuneita todisteita ohjaaja-kirjailijan päämääristä ja osaamisesta viestiä puhuttelevaa, koskettavaa, hauskanronskia sanottavaansa.
On monta kekseliästä realismista vieraannuttavaa tehokeinoa, valoefektiä, kuoropuhetta, nyanssia.
On näyttämön täydeltä jo kirjailijan jäljiltä hallittuja henkilökuvia, kuten Teijo Elorannan tulkitsema uskottava, ehyt Ontrei, karjalaisen ilakoiva, sutjakka, laskelmoiva liikemies ja hänen hämäläisvastineensa suomalaiskamaraan juurtunut Arvo-isäntä, Taisto Reimaluodon kokonaisesti, omaperäisesti tulkittu tosikkopersoonallisuus. Tai Toini, Tanjalotta Räikän taitavasti piirtämä miehelleen uskollinen, tunteensa kätkevä hämäläisvaimo – hienovireisesti itsensä ja yhteisönsä kanssa häilyvästi kamppaileva nainen.
Ja on tietenkin koko näytelmän ruuti ja suola Sonja, jonka karjalaistunnoissa, päättäväisyydessä, ailahduksissa ja ennen muuta elämänriemukkuudessa Marja Packalen kietoo meidät katsojat hurmaavan vaivattomasti tunteisiinsa, tunnelmiinsa. Ja löytyy kansannnäytelmän pikkuryytinä hersyvän elämänvoimainen Satu Säävälän Puustinen – siirtolaisen elämänmahdollisuuksien sattumaa ilmentämässä.
Teatterin omista voimista - Jarmo Tulonen rakentaa naapuri Simbisen maanläheisen karjalaisuuden lempeän koskettavasti ja Lumikki Kouki sotaleski Liljan – nuoren hämäläisnaisen toivon ja epätoivon kamppailun ynnä elämän jokapäiväisen turhuuden kiinnostavan moniulotteisesti sekä Darja - Lotta Lindroos - näyttelijätaidon punnittu ja osumatarkka henkilökuva tytön kasvusta aikuiseksi.
Näiden keskeisten näyttelijäin varassa ja dialogissa näytelmä on sujuvaa, sen käänteet ja tarkoitus selkeää.
Ja turhan monia muttia
Väittämä - kirjailija on sokea omalle tekstilleen – on Omat koirat näytelmän lahtelaisesityksen suurin mutta.
Ulkopuolinen dramaturgi tai ohjaaja karsisi ylipitkät, kestämättömän tapahtumattomat kohtaukset rajusti. Esimerkiksi mainiovireinen jouluaattokohtaus pitkittyessään lässähtää jännitteettömäksi.
Suuren näyttämön asemointi ei ihan vielä ole kohdallaan: valtava tila vie mennessään paljon tekstin tehoa. Näyttämöllä on useita kohtauksia yhtäaikaa latautumassa, niistä ei aina erota näkyvimmäksi tarkoitettua ja hyvin kuuluvan näyttämöpuheen säätö katsomoon ei ole läheskään aina kohdallaan.
Ja on tekstissä turhan paljon pilkunviilaamistasoista huomautettavaakin: fakkiutumia ja kliseitä, joiden jatkuva suussa pyörittely ei toistettuna halpaa vitsiä pidemmälle kanna, suotta myös asiavirheitä murteen- ja yhteisöjen nimien paikallistamisessa.
On tuttujen näyttelijöiden maneerista ilmaisua runsain mitoin.
Eikä ensi näytöksen jatkuvasti liikkuva ja jyräävä puurakennelmalavastuskaan toimi vielä näytelmän sanottavan rytmissä.
Ei tätä teatteritapausta kuitenkaan tarvitse laskiämpäriin laittaa.
Sen päämäärä on kiinnostavasti keskustelua avaava uusnäkökulmainen puheenvuoro siirtolaisten kautta rakentuvasta suomalaisuudesta - ja tulkinta riemukas.
Ja sen riemun kun muistaa, niin tuskankin kestää.
Käsiohjelma on viisaasti laadittu ja hienosti kuvitettu tietopaketti siirtolaisuudesta ja näytelmän kohtauksista.
Sen ja tämän vuodatuksen valokuvat ovat Tarmo Valmelan.
www.lahdenkaupunginteatteri.fi
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.