Orimattila%20Cabth%207.jpg

 

Orimattilan Jätinpesästä löytyy tänä kesänä 2019 sellainen kesänäytelmätoteutus, että suomalainen kesäteatteri pomppaa tasossaan kesäteatterien maineen latvuksiin.

 

Minna Canth pöllytetään menneitten aikakausien muotonaftaliinista ja vapautetaan sellaiseen sanomaan teoksen riveiltä ja rivien väleistä, että Canth itse taas kerran vakuuttuu ja riemuitsee teatterin mahdollisuuksista yhteiskunnan kriittisenä tasa-arvovaikuttajana.

 

Missä tämän esityksen vetovoimainen juju oikein piilee?

 

Se on täynnä klassikkonäytelmä Työmiehen vaimo -sovituksen nykyteatterin peruselementtejä, ne kaikki hiottuna äärimmilleen, osaavasti näyteltynä, modernilla liikekielellä elävöitettynä kuin koko maailma äänineen, askelluksineen, tarinoineen, henkilöiden pienimmät lihaksetkin liikkuisivat joka hetki esityksen hengessä mukana, täydellisesti, sielukkaasti ja paneutuneesti kokonaisuuden toteuttaen.

 

 

Enpä ole vuosikymmeniin näin vallatonta ja tyylikästä, joukkovoimaisesti ehyttä kesäteatteriesitystä kokenut.

 

Canthin Työmiehen vaimo on täyttä asiaa tänäänkin jo kohta 150 vuotta jälkeen ensijulkaisunsa.

 

Klassikkotekstistä kirpoaa joka vuosikymmenelle yhteiskunnallista sanomaa.

 

Asiana työttömyys ei ole uusi suomalaisessa yhteiskunnassa. Hurmuri mies ja petetty nainen on jokapäiväistä suomalaiskansallista dramatiikkaa. Tänä päivänä kirkon ote on jo lipsunut, mutta pienenä jäänteenä menneestä pietistinen Raamattuun vetoava kadotukseen tuomitseva herännäisyys kurkistelee poteroistaan yhä voimissaan. Pienikin kasvonpiirteemme viittaus vieraaseen rotuun on päivänpolttavasti myös tänään läsnä. Ja se tasa-arvo yhteiskunnassa, työllisten ja työttömien, rahakkaiden ja rahattomien kansalaisten juopa on mitä äärimmäisin, puhumattakaan meistä kaikista petollisita, jotka kasvatamme kaksinaismoralistien määrää yhä mittavammaksi..

 

Teatterin tärkeimmät osatekijät - hyvä käsikirjoitus, ajatteleva ohjaus, taitava ja hyvin roolitettu näyttelijäkunta - kaikki nuo perustekijät kuin tuosta vaan löytyvät Orimattilan Teatterin tulkinnasta..En tiedä, millä taikuudella Tapani Kalliomäki on avannut kahdeksantoista näyttelijää sellaiseen yhteisilmaisuun, suomalaiskylän tai kaupungin joukkovoimaisuuteen, asenteiden punnintaan, kirkon ylivallan kritiikkiin ja sytyttänyt esittäjät yhteiseen elämänliekkiin, jossa ihmisen ilo ja murhe kättelevät koko esityksen ajan toisiaan kihelmöivän elävästi ja tuoreesti härnäten ja möyhentäen.

 

Tapani Kalliomäki on taituriohjaaja. Hän on kaivellut jokaisesta näyttelijästä vaistoamansa synnynnäiset shamaanikyvyt esiin. Näyttelijäin roolityöt on tutkittu niin perusteellisesti, että ne aukeavat Canthin sivuilta tähän päivään verevän tuoreina.

 

Orimattila%20Canrh%204.jpg

 

Esimerkkinä vaikkapa rellestävä viiden juopporentun suomalaisten omalaatuisuuksien rappioryhmä, jollaisia 1885 vuodelta on periytynyt riittämiin suomalaisiin kaupunkeihin, kyliin, puistoihin ja kapakoihin tälle vuodelle 2019 asti. Tällaisen joukkion yhteispeli on niin syntisen kiehtovaa, saumattoman ryhmälojaalia, riemullista, että heihin rakastuu. Miten kadehdittavan eloisasti myös orimattilalaisessa näyttämöleikissä juuri tässä joukossa tyhmyys tiivistyy ja suomalainen ilo viinalla roiskuu ja räiskyy valtoimenaan ja kohtalokkaasti.

 

Kalliomäen asemointi suurella ulkoilmanäyttämöllä pelaa luontevan rasvatusti, kohtaukset alkavat toimivin sisääntuloin, päättyvät napakasti, komein ja valtavavauhtisin poistumisin. Tyylikeinojen kirjo on tragiikka, farssi, romanssi jopa hurja parodiakin - kaikkea tarjolla tarvittaessa. Kenties hurjin on naisyhdistysparodia, jossa fasistisen tiukalla marssiäksiisillä luodaan aikakausien tiukalle kaksinaismoraaliselle perinteelle hirtehisen huimaa parodiaa.

 

Ehkäpä yhtä paljon kuin ohjaus henkilökuvineen ja asemointeineen, kokonaisuutta tiivistää ja rakentaa näytelmän moderni liikekieli.

Laura Huhtamaan pienin ja suurin kehon elein, rytmein ja askelluksin liikkuvat yksilöt ja ryhmät ovat ilmaisevan taidokkaita, ennustavat liikkeillään juonen tulevaa ja muutamat tanssitkin, varsinkin alussa ovat jo kansainvälisillä koreografioillaan suoranaista kansanliikunnan juhlaa. Ja mikä tärkeintä, tanssi ja sen kieli on koko ajan, tarkoin varioiden jokaisessa esittäjässä mukana taipuen ja muuntuen ajoitetun punnitusti aina silmänlihaksia ja sormenpäitä myöten.

 

Virheluulona kuvittelemme, ettei yhteisömme meitä valvo, että saamme elää vapaasti elämäämme. Kuin symbolisena todisteena esitys ovelasti visuaalisilla viitteillään (Amadeu Vives) tämän tästä ikkunakarmien monesta lasiruudusta tarkkailee elämäämme, kehittää uudet juorumme, naapurikyttäyksemme, luulomme ja paisuttaa kuvitelmamme hyväksytyiksi periaatteiksi.

 

Tapani Kalliomäen ja Ida Jokisen suunnittelemat puvut kruunaavat visuaalisuuden onnistuneeksi.

 

Heikki Mäenpään äänikulissi kattaa taustalla koko esitystä resonoiden - milloin herkän hivelevästi tutuin sävelin - Aapo Similän Kiven Timon lauluna tai Järnefeltin kehtolauluna solisten - milloin taas ennusteääniä paisuttaen ja oudoin säveläänin tehokkaasti toimien.

 

Nautinnollinen on tämän harvinaisen teatteritilan akustiikka. Komean kulissirakennuksen seinistä ja katsomorakenteen kattorakenteista kaikuu ja kiirii vahvistamaton puheääni vaivatta koko neljäsataa paikkaa käsittävän teatterin perimmäisiinkin korviin. Se on supisuomalaista esitysekstraa, jota kannattaa jo sinänsä mennä kokemaan.

 

 

 

Orimattila-Canth%209.jpg

 

Minna Canthin perusihmiset - komea haluttu naistenmies Risto, kauniin sensuelli nuori nainen Johanna ja moraaliyhteisön pilkkana pitämä tummarotuinen seksuaalisuuden ilmentymäksi nollattu Homsantuu tehdään tässä esityksessä taitavasti näytellen, täydellisesti tulkiten, suorastaan katsojat vangiten.

 

Esitys katsoo maailmaa ja elämää Riston kahdenlaisen himon - naisen ja viinan - riepottelemana yksilönä. Hänen rehdiltä ja komealta näyttävä ulkomuotonsa, täyskieron itsekäs hurmuriluonteensa ja kyltymätön viinanhimonsa jyräävät viimein alleen kaiken inhimillisen ja elämänarvoisen. Naisen luottamus tai kirkon opit uskollisuudesta eivät tässä olemuksessa tunnu. Eerik Kuronen näyttelee Ristonsa luontevan rennosti ja aistikkaasti, kehonsa ja ajatuksensa hahmoon vaistonvaraisen täydellisesti upottaen. Häneen ja hänen elämänsä mielekkyyteen, nautintoon, petturiluonteen tyylipuhtaaseen ehdottomuuteen uskoo järkevämpikin. Raha on turhaa, nautinto on tärkeintä tässä maailmassa ja ainoa lohtu työttömälle, komealle ja riuskalle miehelle - muusta viis. Viinahöyryisten juopporenttujen railakkaaseen joukkoon - anniskeluun - Riston elämä kääntyy askeltamaan päivästä toiseen. Kuronen hallitsee suvereenisti joka ajatuksellaan, liikkeellään ja käänteellään näyttämötilan.

 

Tuire Arolan esittämä Johanna luo herkän, ikionnellisen, haavoittuvan ja lopulta pettyneen naisen skaalan täydellisellä eläytymisellä, ja hänen roolinsa suomalaisen naisgloorian henkinen puhtaus, rehellisyys, usko rakkauteen värittää henkilökuvan todelliseksi ja kokonaiseksi.

 

Orimattila%20Canth%202.jpg

 

Reetta Jouttimäki Homsantuuna puolustaa vuosisatoja vanhaa rotunsa oikeutta, sen eksoottista fyysistä kiehtovuutta taitavasti hyväksikäyttäen. Tässä asenteellisessa, agraariyhteiskunnan perinteitä harrastavassa maailmassa hän henkensä kaupalla taistelee kaikkien ihmisten tasa-arvoisen kohtelun ja oikeuden puolesta. Jouttimäki luo väkevän hahmon, joka sähköistää näyttämön tapahtumat ja keskeisen sanoman.

 

Jarmo Keskevaari, Olli Paakkanen, Lauri Eskola, Ranssi Toiviainen ja Patrik Romppanen tulkitsevat näytelmäsovituksen keskeisen juopporenttujoukon humalluttavan mahlaisesti ja elinvoimaisesti. Outi-Elina Keskevaari ja Berit Mäkinen manaavat tinkimättömän kohtalokkaat - Anna-Maijan ja Leena-Kaisan - Raamatun tuomiot tälle ajan ja Riston jumalattomalle elämänmenolle. Ilona Karppelin ja Miisa Sivén tekevät kauniine lauluineen oivat roolihahmot ihastuttaviksi maalaisnaisiksi yhdessä Tiia Korven, Hanna Huttusen ja Jonna Ikäläisen mallikkaiden roolitöiden kanssa ja muodostavat tärkeän ja toimivan kyläyhteisöjoukon. Suvi Pöllänen loihtii kiperän pippurisen seudun mahtinaisen, rouva Vörskyn, Justus Keskevaari sydämellisen Yrjön ja Matti Virpiaro muuntuu kiinnostavan tarkasti karrikoiden Kirkkoherraksi, herra Vörskyksi ja Poliisiksi.

 

Orimattila%20Canth%208.jpg

 

 

Orimattilan Teatterin Työmiehen vaimossa häviävät turhiksi määritteet amatööreistä ja ammattilaisista. Esitys on täydellinen, riemukas, mukaansatempaava kesäteatteritapaus.

 

Arvio ensi-illasta 29.6.2019

 

http://www.orimattilanteatteri.fi/

 

Lis%C3%A4liite.jpg