Vuoden näytelmätarjonta televisiossa ei voi enää upeammin alkaa. Aivan vuoden 2021 ensimmäisinä päivinä saimme kokea todellisen yhteiskunnallisen satiirin, jossa suomalainen virkakoneisto, sen laitostuminen ja työntekijöiden työmoraali rakentavat sellaisen pommin, että naurussa, itkussa, todellisuudessa ja kuvitelmissa ei ole enää rajaa.

Työvoimatoimiston tiimi: Milka Ahlroth, Jarkko Niemi, Sari Siikander, Satu Silvo, Elina Knihtilä, Pertti Sveholm, Hannu-Pekka Björkman, Satu Tuuli Karhu

Työelämä tuntuu monelta osin työyhteisöstä riippumatta tiimiin ahdetulta torsolta niin kuin Tiina Lymin oivaltavassa ohjauksessa ja hänen Juha Lehtolan kanssa kirjoittamassaan tekstissä: siinä tunnollinen työntekijä helposti ja huomaamattaan urautuu ja antaa mennä täysillä mitään ajattelematta. Ei työnantaja eikä välipomo-tiiminjohtaja häntä huomaa, vaan painaa päälle kaupalliseen tapaan, lisää tulosvaatimuksia viikko viikolta pöytään iskien. Viimein koko työtiimin panos - tässä tapauksessa työvoimatoimisto - on täynnä inhimilliset voimansa loppuun kuluttaneita työnarkomaaneja, täynnä burnoutteja, itsemurhakandidaatteja, frustroituneita ihmisraunioita, katkeria, tympääntyneitä pakkoahertajia, poikkeuksena yksi maailmaa syleilevä idealisti.

Sisäilmaa – kolmeosaisessa näytelmäsarjassa vain pikkupomo jaksaa edes kuunnella alaisiaan, yrittää toteuttaa toimiston pikkuvirkamiesten vähäisiä ideoita, tehdä itsekin uusia aloitteita, loihtia jatkuvissa palavereissa työtiiminsä niihin innostumaan mukaan. Tuttua niin monessa suomalaisessa työyhteisössä!

 

Hienolle satiirille on ominaista sivuta todellisuutta todenmukaisesti sivaltaen, näytellä komean uskottavasti ja jumalaisen tehokkaasti, hurmata suurilla ihmistunteiden vastakkaisuuksilla ja antaa mennä täysin reaktioin. Satiiriin kuuluu myös tuon näytelmälaadun tehoksi totuus sellaisenaan, tragiikkoineen, rakastumisineen, katsojalle tuttuine arkikahvipöytineen,  sellaisina kuin ne monella työpaikalla persoonallisuuksineen ovat. Myös kansasta, joka on tämän toimiston työskentelymateriaalia, katsoja saa oman kokemuksen yhteyttä. Kun viimein - niin kuin nykyisin jo varsin monissa virastoissa - työn kohde on asiakkaan lyhyt kohtaaminen ja siihen budjetoitu tarkka minuuttimaksimimäärä, alkaa meno tuntua todelliselta farssiselta kaaokselta.

 

Puhutellakseen näytelmäsatiirissa tarvitaan käsikirjoittajan sisäistynyt hyvä ohjaus sekä valtavan hienosti kirjoitettu keskusrooli Anneli, jota esittää Elina Knihtilä. 

Elina Knihtilää olen seurannut jo Q-teatterin ajoilta vuosikymmenten takaa - suurten reaktioimpulssien haltioittava näyttelijä on tärkeässä, vaikuttavassa, yhtä aikaa komediallisessa ja traagisessa yhteiskunnallisen koneiston pienen ihmisen osassa sen kaikkensa antavana virkailijana - loistavalla näyttelijätaidollaan, eläytyvällä tunteellaan ja riehaantuvalla rakastumisellaan täydellinen. Hannu-Pekka Björkman Seppo-roolissaan tavoittaa hillittömän hauskasti käytännönläheisen työkaverin ja samalla asiakkaita palvelevan supliikkitaiturin persoonaansa herkulliseksi seurata. Samaa taiturien kastia on koko ensemble - Jarkko Niemi, Milka Ahlroth, Sari Siikander, Satu Silvo, Juho Milonoff, Pertti Sveholm ja Tommi Korpela - niittinä yksi luonteva idealisti Hanna (Satu Tuuli Karhu), joka naiiveilla uskomuksillaan tuo - myös käsikirjoituksen mukaan - kaaokseen vielä järjen ja toivon tahriintumatonta nuorta valoa.

Sarjan soisi purevan joka tasolle pikku työtiimeistä suuriin työanantajiin tässä yhteiskunnassa, sillä niin tehokas, hyytävän viiltävä, huumorissaan hurmaava se on yhteiskuntamme virkakoneiston tajuttomuutta sivaltaessaan.

Kahdessa jälkimmäisessä osassa jo hieman puutuu tähän tekstin loputtomaan menoon, mutta näyttelijäkarisman loiste pelastaa hehkullaan tekstin turhan mutkikkuuden. Vauhdin hurman takeeksi tekstitys olisi paikallaan, joskus tärkeätkin repliikit katoavat hurjan menon vauhtirönsyihin.

Täydellinen näytelmällinen televisioteatteri on vuoden ensimmäinen taiteellinen valopilkku ankeuteemme. Katsokaa Areenasta:

https://areena.yle.fi/1-50375828