Tarja Malinen Tyttöjen talossa (installaatio, keramiikka 2010)

Kuvataiteen ryhmittäminen ja ymmärtäminen erilaisiksi lajikäsitteiksi, kuten tauluiksi, veistoksiksi, reliefeiksi, installaatioiksi on itse taiteen kannalta turhaa ja toisarvoista. Kun lahtelainen taidenättely Uusi veistos haastaa katsojan näyttelynimellään pohtimaan juuri veistostaidetta, suotakoon tässä seuraava ajattelukuviointini.

Nykyisin liian usein kävelen taidenäyttelyt pariin kolmeen kertaan: ensimmäisellä kerralla katselen verkkaisesti teokset ja nautiskelen, vaikutun. Seuraavilla kierroksilla yritän vielä lukemalla selvittää, josko tekijän ja hänen teokselle antamansa nimen kautta teos minullekin hiukan aukeaisi. Hyviksi ja hienoiksi noteeraan yhden käyntikerran tarvitsevat taidenäyttelyt.

 

Ensimmäinen käyntikerta

Yleisvaikutelmani Lahden taidemuseon veistosnäyttelyn monistakymmenistä teoksista ja taiteilijoista on hämmentyneen pettynyt. Näyttelyyn tutustuminen synnytti kysymyksiä, joihin teokset eivät antaneet minkäänlaisia vastauksia. Riittääkö teoksen ideaksi vitsimäinen arvoitus, absurdin ratkaisematon installaatioajatus, optinen peilioivallus, videoprojisointi? Miksi monet katselmukseen kelpuutetut veistoksiksi kutsutut tekeleet oli valmistettu kovin kehnolla käsityöammattitaidolla? Ylenkatsooko koko näyttelyidea Uusi veistos -näyttelyssäkävijän sivistystasoa? Minne suomalainen puu vaneria lukuunottamatta oli valtaosilta näyttelyn veistäjiltämme unohtunut? 

Pasi Rauhala Moments (2010-2011)

En ole varma siitäkään, ovatko sisustusidean kaltaiset sommitelmat veistoksiksi luokiteltavia taideteoksia: nättejä ne voivat olla, rytmisesti kauniita, hauskojakin, mutta että uusia veistoksia? Hm.

Satu Bethell Parasiitti  (virkaten kierrätetty leipä- ja muovipussi 2011)

Entä sinänsä tärkeä ajatus valmistaa taidetta kierrätysmateriaalista – eikö sittenkin idean pitäisi olla pidemmällä kuin materiaalin hoksaamisessa veistoskelvolliseksi?  

Ennen antiikissa ja mestareitten taiteessa veistos edellytti kolmiulotteisuutta, nyt monet näyttelyn teokset olivat selvästi vain kaksiulotteisia, pikemminkin enintään reliefejä ja monet vain maalauksia: miten jury tämän selittää?  Riittääkö pelkkä ennenkokeilematon materiaali läpäisemään näyttelykelpoisuuden? Eikö tasokkaampia teoksia ollut tarjolla jyrytettäväksi? Monet näyttelyn teoksista hajoavat ja kadottavat tehonsa (kuten Lotta Mattilan työ) väärin ajateltuun, usein liian kirkkaaseen valaistukseensa, esillepanoonsa. Miksi?

Lahden näyttelyn taiteellinen anti on enimmillään sen tavassa murtaa kuvanveiston rajoja, erityisesti lahtelaisen kunnallispolitiikan ja kansalaisjärjestöjen ainoaksi oikeaksi luulemaa näköiskuvanveistotaidetta (jalkapallotähti, sotilaspoika, sotainvalidipariskunta) näyttely kyseenalaistaa raikkaasti. Mutta näyttelyllä ei ole riittävästi annettavana tilalle, kun vitsinomaiset ideatkin tuntuvat riittävän veistokseksi. Hm.Hm.

Liisa Hietanen Tapio   (2011 virkkaus, neulos, sekatekniikka)

Vain muutama teos kuten virkkaustekniikalla toteutettu salin tyhjällä tuolilla istuva Tapio sentään vetää vähän vinosti kasvojamme myhäilevään hymyyn ja yleiseen hyväksyntään tuoreudessaan. Ehkä saman nyökyttelevän hyväksynnän ainakin vanhemmat näyttelykävijät antavat kahden akkukäyttöisen robotin kaapiessa rollaattorimaisen kömpelösti taidemuseon lattiaa: minäkö tuossa muutaman vuoden päästä.

Essi Korva  Missä kukaan ei näe   (puu, polttaminen, maalaus 2011)

Onhan siellä todellista sanomaakin. Yksi oikean veistostaidon kaunis, ilmaisevan taidokas työ, joka omassa näyttelysopessaan vavahduttaa aikamme yksityisyyden ja yksinäisyyden tuntoihin. Tyttöjen talossa taas puhuu tasa-arvoisen yhteiskuntajärjestelmän puolesta viiltävän lakonisesti ja esteettisen tyylikkäästi kantaaottaen.

 

Toinen käyntikerta

 Vastauksen moneen kysymykseeni sain kiertäessäni näyttelyn toistamiseen ja lukiessani näyttelyn esitteestä Uusi Veistos -määrittelyn. Lahden taidemuseossa ei uudesta veistostaiteesta, käsitteestä tai saavutuksesta olekaan kysymys, vaan paljon pienemmästä: näyttelyn Uusi Veistos -käsitteen täytti, kun veistostekele oli valmistunut vuosina 2010-2011.

Elisa Lientolan terästeos vuodelta 2010

Oikean veistäjän taitoa edustaa kookas, huikaisevalla teräksen leikkaus-, taonta- ja kuumataivutustekniikalla taiten työstetty teräksinen sommitelma, veistos, joka puhuttelee monitasoisuudessaan ilman selittelyä.

Tarvitseeko taiteesta nauttimiseksi osata ensin lukea - eikö taide itse olekaan enää minkäänarvoista.
 

Uusi Veistos

Lahden taidemuseossa 15.10.2011-15.1.2012

Näyttelyyn  taiteilijat:
Tatu Engeström & Sakari Tervo | Satu Bethell | Krister Gråhn | Matti Happonen | Ihana Havo | Aaron Heino | Liisa Hietanen | Anne-Mari Huttunen | Teija ja Pekka Isorättyä | Hanna Järvenpää | Minna Kangasmaa | Jouna Karsi | Essi Korva | Kari Kärkiluoma | Laura Könönen | Anni Laakso | Elisa Lientola | Tarja Malinen | Maria Matikka | Lotta Mattila | Anne Meskanen | Kalle Mustonen | Ville Mäkikoskela | Pia Männikkö | Jari Männistö | Inka Nieminen | Kimmo Peltola | Pasi Rauhala | Ulpu Riikonen | Pia Sirén | Timo Takala

http://www.lahdenmuseot.fi/main.php?type=news2&news=384&newsTempl=taidemuseo_etusivu