Ella Mettänen

Federico Lorcan Verihäät, tuo kuoleman, rakkaudenjanon, tuhoavan mustasukkaisuuden, verikoston, tyydyttämättömän sairaan äidinrakkauden, menetetyn neitsyyden ja viattomuuden väkevätunnelmainen, espanjalaisen granadalaisen kelmeän kuutamon tummien varjojen kehystämä kohtalondraama sykkii Lahden kansanopiston II vuosikurssin tulkinnassa tekstinsä sisällön kaltaisesti kuin kuolemansairaasti yskähdellen: väliin suorastaan räjähtäen tuhoisaan verenpunaiseen liekkiinsä, jos kohta liiankin usein kaoottiseen huutonsa tukehtuen.

Puheilmaisun vallitseva huutomainen, miltei affektinen muoto syö liian usein kokonaistulkinnan voimaa ja tukahduttaa katsojan ajatukset liikkumaan toissijaisiin, tulkinnasta täysmustalta näyttämöltä erkaneviin turhiinkin yksityiskohtiin: mustien pukujen hihoista veltosti roikkuvat näyttelijöitten paljaat käsivarret hallitsevat käsittämättömän toimettomina näyttämökuvaa koko esityksen ajan, näyttelijäjoukko on kuoromaisen monitoistoisesti ja äksiisimäisen kellomaisesti koreografioitu, kovin yksitotisen samanlaistettu naamakkain tapahtuva dialogi lähes yhdenilmeen mimiikkoineen kuin tunnekoneitten eläimellistä ujellusta, tartunta tämänpäivän teatterin muoti-ilmaisusta - näyttämön seinään tekstaaminen –sekin ympätty mukaan. Chopinin äärimmäisen kaunismelodinen pianosävellys-Nocturno kesken voimakkaan näyttämölatauksen herkistää kauas draaman teemasta….

Vaikuttavaa nykyteatteria

Vaan sittenkin. Lorcan tekstin ydin – rakkaudentuskan kärsimys, sen verenpunainen ja kuoleman mustavalkoinen läsnäolo ovat ohjauksessa ja nuorten näyttelijöitten kokonaisilmaisussa, joukkokohtausten voimalatauksissa rohkeasti, kunnioitettavasti, persoonallisen heittäytyvästi läsnä. Tulkinnan julmuus, määrätietoisuus ja poikkeuksellinen omatyylisyys sävähdyttävät ja vakuuttavat kokijan - esittäjien sieluvoimainen tunne haltioittaa yksittäisen roolityön ilmiasullaan ja korottaa ryhmävoimana meluisat joukkokohtaukset ennenkokemattomiin potensseihinsa.

Ajatusmyllerryksemme vastapainoksi monet seesteiset, korostuneen levollisiksi työstetyt kohtaukset (viimeinen kohtaus) antavat sanottavalle uskottavuuden sekä syvyysulottuvuuksia: ne paljastavat näyttelijäkunnan ilmaisutaitojen skaalan monipuolisuuden ihailtavaksemme.

Kaikki maailman naiset

Yksittäisinä roolitöinä näytelmä on naisten. Onerva Kärkkäisen näyttelemä äiti, poikansa menettänyt, koston ja katkeruuden mädäntämä sielu yltää karismaattisen matriarkan hahmoksi: hänen puheensa muuttuu raivoisassa vihassaan kuin käsittämättömäksi eläimen ääntelyksi. Huimaa ilmaisua! Ella Mettänen häistään pakenevana  morsiamena on taitavan psykologisesti työstetty, riipaiseva ja  koskettavan tunteva naiseudessaan. Essi Kosola kertojana, Lorcan elämän kuvaajana tuo esityksen lopun lakoonisen taitavasti käsinkosketeltavan todeksi myös tähän päivään.

Osaavasti tulkitut musiikkinumerot, kitaroin säestetyt moniääniset laululliset osuudet ja pieni häivähdys flamencomaista rytmiä ja liikettä ankkuroivat tekstin sen espanjalaiseen menneisyyteen. Viimeisen kohtauksen levollisuus antaa katsojalle hengähdystä keskittyä näytelmän maittavaan Pentti Saaritsan uuteen suomennoskieleen.

Kova pala jyrsittäväksi tämä Lorcan Verihäät on. Kaikkien itseään kunnioittavien näyttämötaiteilijoiden ympäri maailman on siihen vähintään kerran elämässään tartuttava.  Lahden kansanopiston teatterilinja on tällainen lahtelaisuskalikko. Bravoo!

Verihäitten esittäjät poikkeuksellisessa ilmaisussa Lahden kaupungintalon edessä, tässä kuten hetken puoliajan jälkeen kädet selän takana

Lahden Kansanopiston teatterikoulutuksen II kurssi:

Federico García Lorca: VERIHÄÄT

Käännös: Pentti Saaritsa

Dramatisointi ja ohjaus: Misa Palander

Musiikin ja laulunopetus: Ari Nskanen ja Inge-Maarit Rautiainen

Flamencokoreografia: Marta Juan, Rodrigo Gonzalez

Valosuunnittelu: Arto Vuorinen

Verityöt: Anu Vahtero

Rooleissa: Onerva Kärkkäinen, Henri Tuominen / Hannes Mikkelsson, Ella Mettänen, Antti Tiensuu / Aku Sipola, Tatu Jokila / Valtteri Haliseva, Mari Naumala, Marjukka Myllyntaus, Leena Aronen, Tiia Hautasaari, Tuomas Muhonen, Henri Tuulasjärvi / Eero Ojala, Essi Kosola

Valokuvat: Heidi Kotilainen

http://www.lahdenkansanopisto.fi/