Petit mal  on lääketieteellinen määritelmä epilepsian pikkukohtauksesta. Kuvassa samannimisen sirkusohjelmaesityksen ainoa visuaalisesti kirkas näkymä. Tosin sen valmistelu kesti iäisyydeltä tuntuneen ajan esittäjien rakentaessa taljoin, rekvisiittasiirroin, taustakangasripustuksin näyttämökuvaa ja nostaessa itsensä vinssein metallikorissa kolme metriä näyttämön lattiatasosta ylöspäin. Ei mikään taikatemppu eikä ainutlaatuinen fantastinen luomuskaan.

Petit Mal

Esiintyjät: Mikko Karhu, Kalle Lehto, Petri Tuominen Ohjaus: Maksim Komaro Suunnittelu: Maksim Komaro, Rauli Kosonen, Kalle Lehto, Petri Tuominen  Visualisointi: Juho Rahijärvi ja Maksim Komaro Valosuunnittelu: Juho Rahijärvi Äänisuunnittelu: Tuomas Norvio ja Maksim Komaro  Tuotanto: Circo Aereo, Race Horse Company  Yhteistuottajat: Cirko - Uuden Sirkuksen Keskus, Comédie de Caen, Festival Les Boréales, Jeunes Talents Cirque Europe, Les Migrateurs, Scènes de Cirque

 Pienellä vaivalla ja suhteellisin pienin siirtymiskustannuksin Lahdesta on mahdollisuus pistäytyä Helsinki-metropoliin sen kulttuuritarjonnan kansainvälisiä namuja maistelemaan. Yli pari vuotta lehdistössä on suitsutettu lupaavasta uudesta sirkuksen suomalaisesta kansainväliseksi yltävästä tasosta. Kuluvalla viikolla lähes kaksi vuotta sitten ensi-iltansa saaneen Circo Aereon ja Race Horse Companyn yhteistuotanto Petit Mal -esitys oli Helsingin kaupunginteatterissa koettavanamme, sitä ennen esitystä sen maailmankiertueella oli saanut sirkusyleisö maistella monilla estradeilla Euroopassa, kuten britit ja sveitsiläiset, Australian kansakin.

Sirkustaiteeseen mieltämämme hyväntuulisuus, hämmentävän jännittävä kehontaito, klovneeraavan hauska lähimmäisyys tai hivelevän käsittämätön taikuus loistivat poissaolollaan: tarina oli machomiesten väkivaltakeskeistä tiimellystä ja ähellystä entisaikojen maalaistivolien voimamiesten tapaan, nykypäivän kiusaamis- ja väkivaltateemaa koko juttu. Yksitotinen, mielikuvitukseton, floppisten huumoriyritysten täyttämä tekele, vailla juurikaan kelvollista omaa ideaa.

Mukaanotettujen vanhakuosisten teatterielementtien käytössä paljastui täydellinen asiantuntemattomuus teatterin tehokeinoihin: valostrobot, teatterisavut (suomalaisteatterissa jo Holmbergien Turun aikaisissa 1970-luvun esityksissä) toteutettiin mauttomasti, rytmittömästi jopa yleisön hengitysteitä yskittävästi. Äänimaailman vihlovat tehosteet koskivat korviin. Visuaalinen toteutus oli niin hämärää, ettei esiintyjien kasvoja hahmottanut koko esityksen aikana.

Kun suomalaiset pihat, maat ja mannut ovat täynnä vähintään yhtä tyylikkäitä trampoliinihyppijöitä, eivät maratonmittaisesti jatkuneet vaatimattomat trampo-hyppyesitykset kovin paljoa elähdyttäneet.

Lupaavat temppulajit, kuten pystysuora tanko ja suurten pallojen vierintäkokeilut olivat nekin vasta idea-asteella. Summana: keskinkertaisten taiteilijoiden ohjaus oli kehnoissa käsissä. Aikalailla masentava ja tylsä kokemus sekä monille aivan liian pienille lapsille pelottava ensikosketus sirkustaiteeseen. Kordelinin rahaston, Suomen Kulttuurirahaston  ja Taiteen keskustoimikunnan tukemana suomalaisena vientituotteena tasoltaan kyseenalainen.

 http://www.circoaereo.net/etusivu.html

http://tarmon.vuodatus.net/blog/2976826/tampereen-teatterikesassa/

 

 

 

 

 

Onneksi Lahdessa sirkustaiteen peruskiveä on rakennettu tunnollisesti, huolella ja vilpittömästi Nuokun Sirkuksen lasten ja nuorten erittäin toimivalla kerho- ja valmennustarjonnalla jo kymmeniä vuosia.

http://nuokunsirkus.net/