Harva lahtelaisistakaan tietää, että Lahden kuuluisan huonekalu-uranuurtajan Askon perustaja Aukusti Asko-Avonius testamentissaan perusti Askon Säätiön.

Asko%20Avoniukset.jpg

Aukusti ja Viola Asko-Avonius v. 1939

Askon Säätiö on perustettu vuorineuvos Aukusti Asko-Avoniuksen testamentin määräyksen mukaisesti työskentelemään kodinsisustuskulttuurin kehittämiseksi, kotien viihtyisyyden lisäämiseksi ja kodintekniikan edistämiseksi. Askon Säätiö tukee suomalaisen muotoilu- ja ympäristökulttuurin kehittämistä ja lähiympäristömme teollisten valmisteiden laadun kohottamista.

 

Maaliskuun 1. 2017  Suomi 100 Muotoilu 30 000 -seminaari Lahden Muotoiluinstituutissa

Sain tutustua ja vakuuttua jälleen kerran siitä, mikä on ollut yksi harvoista Lahden kansainvälisistä merkittävyyksistä ja vetovoimaisuuksista ja todellisista kansallisista ylpeyksistämme näihin päiviin saakka. Muualla Suomessa ja maailmalla tunnettiin Lahden Muotoiluinstituutin vaikuttavuus yhtenä maailman muotoilun merkittävimpänä oppilaitoksena.

Säätiön kokoontumiselle Lahdessa on siis vankat huonekalumuotoilun lahtelaisjuuret ja Lahden Muotoiluinstituuttiin liittyvät kunniakkaat periaatteet. Askon Säätiön varoilla on tuettu useita muotoilualan opiskelijoita, projekteja sekä merkittäviä kansainvälisiä opiskelumahdollisuuksia ja saatu Suomeen maailmanluokan johtavia muotoilijoita.

 

Askos%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6%201.jpg

 

Suomi 100 -seminaarin järjesti juuri tuo Askon Säätiö. Sen taitava ja energinen puheenjohtaja professori Sirpa Asko-Seljavaara ja useimmat säätiön keskeiset hallituksen pysyvät jäsenet ovat kansainvälisen muotoilun suomalaisia, johtavia asiantuntijoita ja ymmärtävät muotoilun merkityksen. Seminaarin osanottajia oli pitkälti toistasataa, useimmat muotoilun kanssa työtä tekeviä ammattilaisia, mutta myös median edustajia ja monia muotoilusta vähemmän tietäviä opiskelijoita ja virkamiehiä.

http://askonsaatio.fi/toiminta/hallitus/

 

Lahden Muotoiluinstituutista maailman valloittajiksi

 

Seurasin Suomi 1oo -seminaarissa kolme esitystä Muotoiluinstituutista maailmalle lähteneen, muotoiluosaamisellaan maailmanvalloituksen tehneen tai sitä edelleen tekemässä olevan muotoilijan kokemustilityksistä suuren maailman turuilla. Kaikki he olivat saaneet myös Askon Säätiön tukea jatko-opinnoilleen.

He kaikki olivat kovan karsinnan ja pääsykokeiden jälkeen harvinaisina suomalaisina päässeet maailman muotoilukoulutuksen arvostetuimpaan, Lontoon  Royal College of Art -yliopistoon jatkamaan muotoilualan yliopisto-opiskelua.

 

Askos%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6%203.jpg

Royal College of Art on Lontoossa sijaitseva taiteiden yliopisto. Se tarjoaa taiteiden ja muotoilun jatko-opintomahdollisuuksia. College on perustettu 1837 ja se toimii useissa rakennuksissa Lontoon South Kensingtonissa ja Batterseassa. Sen oppilasmäärä on n. 1500.

 

 

 

Suurella Amerikan mantereella työnsyrjästä kiinni saanut Henrik Rydberg antoi kuvan siitä, mitä muotoilijalle jää suostuttuaan muotoilutyöhön kaupallisuuden ja rahantulon sanelemana.

 

Henrik%20Rydberg.jpg

 

Tällainen muotoilutyö on yhden muotoilutuloksen suunnittelemista monistettavaksi kymmenien miljoonien kappalemääriksi päivittäin teollisuudelle. Muotoilulla siis pystytään muuttamaan asioita niiden sisällöstä riippumatta, laittamalla asioille houkuttavat kuoret. Näin kaikenlainen pakkausmuotoilu periaatteessa toimii. Se on keskittynyt pelkästään kaupallisuuteen, ostamiseen, ostajan mielenkiinnon herättämiseen ja viime kädessä kappalemäärien koko ajan kasvavaan rahatuloon.

 

Askos%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6%20%C2%B42.jpg

 

Muotoilutyöstä jää näin jälkenä lyhyt lähimenneisyys, jatkuva kiihtyvävauhtinen uusiutumisvelvollisuus, saasteiset jätevuoret, todellisen taitavan muototaidon romuttuminen sekä jatkuva epävarma tulevaisuus.

Maallikosta tuntui lohduttomalta pakkosaumalta lahjakkaalle muotoilijoille tällainen täydellinen kaupallisuuden sanelema muotoilutyö.

Tällaiseen muotoiluun liittyy myös hyvin olennaisesti kansainvälistyminen, jatkuva globaali kontaktinotto mantereelta toiseen ja itsensä avoin kauppaaminen. Niinpä Rydbergin tämänhetkiset kontaktit toimivat jo pääsiassa suurten maailmanlaajuisten pankkiryhmittymien tai kuten Amerikoissa yksittäisten suurten liikepankkien kanssa käytävin neuvotteluin, lainoituksin ja tilauksin.

 

 

 

Lasse%20Oiva.jpg

 

Toisena esimerkkinä nautin Muotoiluinstituutista valmistuneen Lasse Oivan esityksen hänen saamiensa taitojen jalostumisesta suoraan Euroopan bisneskeskukseen, Lontooseen, käytännön laitteiden suunnitteluun ja valmistamiseen.

 

Askos%C3%A4%C3%A4ti%C3%B6%202.jpg

 

Lasse Oivalle Royal College of Art'issa opiskelutyönä annettu tehtävä suunnitella yhdessä opiskeluparinsa kanssa mahdollisimman ekologinen valmiste johti kaksikon viimein suunnittelemaan ja itse valmistamaan Velopresso-konseptin. Sen ekologia on kunnioitettavan yksinkertaista ja sen markkinat ovat vasta avautumassa: kymmenkunta laitteista on jo käytössä Lontoossa, mutta tilauksia on tullut mm. Aasiasta saakka. Koko ajan suunnittelijat myös jatkavat tuotteensa parantamista ja kehittelyä huomioiden asiakkaan erikoistoivomukset. Valmistuksessa heillä on käytössään hitsaus- ja maalauslaitteistoin ja erilaisin työstämiskonein varustettu, toimiva tehdaskiinteistön pieni pajahuone.

 

Velopresso on siis tuotekahvimyymälä, jonka idea, jokainen nippeli ja liikkuvat osat on itse suunniteltu ja itse valmistettu. Kahvikärry kulkee polkupyörätekniikalla. Se myös pysähdyttyään käyttää samaa polkupyörätekniikkaa jauhaessaan (polkien kahvimyllyä) pavuista taatusti tuoreen kahvin asiakkaalle. Myymälä voi pysähtyä tarvittaessa mihin vain ja palvella asiakasta. Se on myös erinomainen pienten ulkoilmatilaisuuksien kahvila.

www.velopresso.cc

 

 

 

Askoseminaarid.jpg

 

Joonas Vartolan esitys oli hienon kattava, puhutteleva, glamouria ja realismia täynnä, kokeneen muotoilija-suunnittelijan puheenvuoro.

Hän oli jatko-opiskeluin valmistunut niinikään Royal College of Art -oppilaitoksen kautta. Vartola oli aluksi Euroopassa hakenut ja saanut monenlaisia, monentasoisia autoon liittyviä pikkutehtäviä, kuten automessujen tavanomaisia esittelijätehtäviä ja kansainvälisten autonäyttelyiden erityistoimihenkilöpestejä. Hän teki töitä myös Ferraria suunnittelevalle yhtiölle, muutti sitten Saksaan ja siellä Mazdan autosuunnitteluun.

Askoseminaarb.jpg

 

Viimein hän, sattumalta, monien työnantajien USAsta saakka autosuunnittelijoita agentoivan verkoston kutsusta oli päässyt sähköautoja suunnittelevan Teslan koviin alan testeihin ja haastatteluihin Piilaaksoon ja niiden tuloksena kiiinnitetty autosuunnittelijaksi maailman automekkaan, suoraan Teslan yhdeksi sen 2000 autosuunnittelijasta.

 

S%C3%A4hk%C3%B6auto.jpg

Teslan sähköauto Model X:ssä on joitakin Vartolan suunnittelemia yksityiskohtia.

 

Suurenmoinen tilaisuus päästä suunnittelemaan oikeita autoja, tuota jo kohta jokaisen maailmankolkan turhaketta, mutta ehdottoman varmaa oman maailmankolkan elinpiirin statusta.

Hän kertoi oman jännittävän, sattumanvaraisen ja onnekkaan USA-vaiheensa automuotoilijana, Piilaaksosta, siellä noin viisi vuotta kestäneestä työskentelystään, sen suunnittelijoista kaiken imevästä luovasta voimasta ja sitoutumisesta.

 

Askos%C3%A4%C3%A4ty%C3%B6e.jpg

San Franciscon Piilaakso on alueen teollisuuskeskittymä, jossa on monia puolijohdeteollisuuden eli piin kehittäjäyrityksiä. Eräänä aamuna Vartolan työpisteen seinän viereen oli tuotu viisitoistametrinen raketti pii-elementeillä suunniteltavaksi ja varustettavaksi.

Työpäivä on aamuvarhaisesta iltamyöhään, työyhteisö jaettu parinkymmenen hengen ryhmiin, joilla on yhteinen tulostavoite ja määräaika, johon kaikkien ryhmässä on sitouduttava. Tällaisten työyhteisöjen henkilömiehitykset vaihtuivat muutaman kuukauden välein.

 

Asko%20seminaaria.jpg

Suunnittelijalle annetaan tehtäviä milloin muovimateriaalista, milloin metallista suunnitella joskus suurempia, toisinaan hyvinkin pieniä autonosia, jotka soveltuvat mahdollisimman moneen automerkkiin ja moneen auton yksityiskohtaan käytettäväksi niin, että niitä voidaan tehdä vähintään satojatuhansia kappaleita. Ja taas suunnitella ja valmistaa uusia, edellisestä kehittyneempiä autonosia seuraaviin vuosimalleihin. Varsinaiseen automallin suunnitteluun pääsee pieni tuhannesosa näistä suunnittelijoista.

 

Pyhiä, viikonvaihteita ja lomia ei tunneta. Kuljet vain töihin suurelle valtaisalle tuhansien autojen parkkipaikalle aamuin ja lähdet sieltä iltamyöhällä asunnollesi vähintään tunnin ajomatkan päähän. Se suuri glooria, joka tällaisen maailmantasoisen suunnittelijan ylle on asetettu, on tosiasiassa samalla opettavainen.

 

Piilaakson työhön päässeellä todellisuus kirkastuu - ihminen ei olekaan mitään. Hänen aikansa ja yksityisyytensä on kaapattu tuotannon palvelukseen, hänen perheensä aika nivottu lyhyisiin hetkiin ja hänen arvonsa mitataan - ei niinkään onnistumisissa, vaan nopeudessa, tuottamisen vauhdissa ja monipuolisuudessa sekä myös virheissä. Raha ei ole tässä Piilaaksossa minkään arvoista: palkat nostavat nopeasti suuruudellaan elintason erittäin korkealle, mutta myös menot ovat valtavat. Esimerkiksi itse pitää vakuuttaa terveytensä ja pelkkä yhden vuoden itsensä vakuuttaminen maksaa tavallisen suomalaisen keskipalkkaisen kolmen vuoden tulot.

Vartola kertoi lopuksi selvinneensä perheensä kanssa Piilaakson vuosista ihmeen kaupalla. Tuloksena oli harvinainen autosuunnittelukokemus ja hyvien ansioiden tuomisina tarvittava pääoma oman suunnitteluyrityksen perustamiseen. Suunnittelijahan on maailmanluokan kansalainen ja voi suunnitella työnsä missä tahansa, kuten Vartola nyt omassa suunnitteluyrityksessään Turussa.

 

 

Kyn%C3%A4%20alas.jpg

Askon Säätiön työlle kylmää vettä niskaan

 

Samaan aikaan Askon seminaarin kanssa Lahden korkeakoulupäätöksillä kaadettiin koko Askon Säätiön arvokkaalle työlle kylmää vettä niskaan.

Parhaillaan maailmanlaajuinen koruvalmistus-kellomuotoilu on avautunut uuteen kukoistukseen, kun perinteiset mekaaniset kellot ovat jälleen tulleet maailmalla muotiin ja jo suureen tuotantoon. Myös suomalaisvaatteiden muotoilusuosio on maailmalla kivunnut aivan kärkeen.

Outi%20Koo.jpg

Näiltä ajan vaatimuksilta Lahden Muotoiluinstituutin katto-organisaatio Lahden ammattikorkeakoulun rehtori Outi Kallioinen on sulkenut silmänsä, korvansa ja ajattelunsa  ja lopettanut vastuullisena päättäjänä sekä korumuotoilun että vaatemuotoilun linjat Lahden Muotoiluinstituutissa juuri tänä keväänä.

Lis%C3%A4liite.jpg