Suomi 100  -juhlavuoden ohjelmistoon kuuluva Väinö Linnan romaanisarja Täällä Pohjantähden alla nähdään Lahden kaupunginteatterissa kaksiosaisena näyttämötoteutuksena. Teoksen ensimmäisessä osassa keskitytään seuraamaan Suomen valtion itsenäistymisvaiheita 1880-luvulta vuoteen 1918. Ajanjaksoa kuvataan Jussi ja Alma Koskelan perheen sekä Pentinkulman kylän silmin. Kuu on torpparin aurinko.

 

Aki Raiskio ja Tapani Kalliomäki                                                                                                       Kuva Robert Seger           

 

 

Lahden kaupunginteatterin tulkinta Täällä Pohjantähden alla I kasvaa ehdottomuudessaan aatteiden esiinmarssiksi ja komeaksi kokonaistulkinnaksi.

Eloisa, syvälle sydämiin tykyttävien tunteiden, väkevän sanoman viihdyttävän vauhdikas Kuu on torpparin aurinko tuikkii meitä riviensä väleistä valaisten. Historian todistamana totuutena esitys tuo luokkatietoisuuden ja työväenliikkeen tähän päivään elämäntarkoituksemme toisenlaiseksi vaihtoehdoksi.

.

Ari-Pekka Lahti luo dramaturgiallaan lujan rungon esitykselle, jossa tunteet, syvien kansanriviemme pyrkimykset, aito rakkaus, viha, lempi ja pienen yhteisön valtarakenteet elävät suuren ensemblen voimalla inhimillisen elämänmakuisesti. Teos Väinö Linnan alkuperäistekstit lukeneelle etenee helpon kronologisessa järjestyksessä ja tekstiä tuntemattomallekin dramaturgia poimii sanomansa olennaisimman, suomalaisen luokkatietoisuuden juuret ja ytimet selkeästi tähän päivään ymmärrettäväksi.

 

Juha Malmivaaran kirkasajatuksellisen upeassa ohjauksessa laaja Juhani-näyttämö kuhisee elämää ja liikettä, arvoasetelmia, yksilöitä, joukkokohtauksia, kahdenkeskisiä tunnelmatuokioita näyttämön perältä katsomon eturiveille saakka. Aitoa elämänsykettä, komediallisuutta ja tekstin herkkiä ajatushuippuja Malmivaara osaa käyttää henkilöohjauksessaan tehokkaasti. Ajatustensa terävöittämiseksi ja tarinan siivittämiseksi moniin kulminaatioihin ohjaajan uudenraikas keino on liikekieli.

 

Panu Varstalan koreografiana se täyttää koko esityksen. Milloin tunnelmallisin tilanteita alleviivaavin enteellisen hallituin joukkoliikunnoin, milloin tanssintapaisin liikehdinnöin, usein kahden tai vain yhden ainoan roolin ajatuksia ilmentävin miltei huomaamattomin liikahduksin tai piruetein. Liikunnan tasokasta tyylikkyyttä, näyttelijäin suurta fyysisyyttä teos säkenöi ja välittää tulevia juonen tapahtumia allegorisesti ennustaen. Näytelmän useissa rakkauskohtauksissa tunne välittyy liikunnallisena tyylittelynä, aitona, kaukana ulkokohtaisesta tarkoitushakuisuudesta. Juuri liikunta raikastaa koko esityksen ja ensemblen kokonaistulkinnan vakavan kurttuotsaisen eetoksen vitaaliseksi, hauskan eläväksi, päivitetyn ajankohtaiseksi.

 

Ehyitä näyttelijätyön ihmiskuvia laaja näyttämö tulvii täyteyteensä saakka. Jussi Koskelan raskaan ruumiillisen työn käyristämä hahmo hallitsee esitystä: jotakin alkuvoimaisen suomalaista, lähes eläimellistä, pysähtymätöntä liikettä Aki Raiskiosta välittyy sydämiämme liikuttavaksi hänen lapioidensa kauhoessa isänmaata aamusta iltaan. Hän on esityksen luja sinetti nimeltä työ ja työn arvostus.

Toinen, vielä vahvempi merkitys on Koskelan Akselin koko esitystä hallitsevalla persoonalla -Tapani Kalliomäki näyttelee intensiivisen kiehtovasti teoksen torpparihahmon lapsesta nuoreksi aikuiseksi, järkeväksi, tiukaksi, luokkatietoiseksi ja vastuuntuntoiseksi ihmiseksi ja kansanjohtajaksi.

Hiski Grönstrand impulsiivisena Laurilan Anttoona, Teemu Palosaari joviaalina kirkkoherrana erottuvat sovituksen painopisteinä esityksestä. Mikko Pörhölä tuo näyttämölle empaattista ja henkistä uskottavuutta räätäli Halme -hahmollaan. Hänessä Linnan humaanius pelkistyy ihailtavasti. Jarkko Lahti näyttelee punapäällikkö Hellberginsä agitaatiomaisen kiinnostavaksi. Paavo Kääriäinen useissa roolitehtävissään antaa spontaanin energistä elävyyttä ja liikettä koko esityksen kevennykseksi.

Lumikki Väinämö Koskelan Almana, Liisa Loponen Kivivuoren Elinana, Laura Huhtamaa Ellen Salpakarina luovat tekstin ehyimmät naiskuvat varmasti ja tunteikkaasti.

Maiju Saarisen tragikomediallinen Aune lienee roolien koomisuuden osumatarkin ja hykerryttävin luomus, Ritva Sorvalin monet hahmotukset (Leppäskä, Töyryn emäntä, Rovastinna, Kätilö) suurta, erehtymätöntä repertuaaritaitavuutta kaikki.

Ohjaajan käsissä musiikki ja sen monitasoinen maailma näyttää - luonnonääniä jäljentäen, rytmittäen, säestäen liikettä tai työväenmarssein, marseljeesein jopa protestisin Chydeniuksen työväenliikelauluin - esityksen historiallisen kavalkadin menneisyyden hämärästä tähän päivään jäsentäen.

 

Minna Välimäen skenografia jo sinällään lumoaa massiivisella visuaalisuudellaan ja muunneltavuudellaan näytelmän suurenmoiseksi. Suomalainen puu suurina seininä ja näyttämön permantona, vankka taustalla riippuva ja liikkuva puunjuurisymboliikka ankkuroi esityksen maanläheiseksi todellisuudeksi. Teoksen esineistö ja puvustus yhdessä lavastuksen kanssa huipentavat liikuttavasti koko tulkinnan pysähdyttävään loppukuvaansa - kansalaissodasta kansakunnan suurena onnettomuutena.

 

 

Väinö Linnan tekstin mukaan

Täällä Pohjantähden alla 1

 

DRAMATISOINTI  Ari-Pekka Lahti
OHJAUS  Juha Malmivaara
KOREOGRAFIA  Panu Varstala
LAVASTUS  Minna Välimäki
PUKUSUUNNITTELU  Pirjo Liiri-Majava
VALOSUUNNITTELU  Kari Laukkanen
ÄÄNISUUNNITTELU  Kai Poutanen
MUSIIKKI  Hannu Kella

ROOLEISSA Lahden kaupunginteatterin näyttelijäkunta: Hiski Grönstrand, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Eeva-Kirsti Komulainen, Paavo Kääriäinen, Liisa Loponen, Jarkko Miettinen, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Aarre Reijula, Maiju Saarinen, Ritva Sorvali, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö, Timo Välisaari sekä Jarkko Lahti (vier.)

MUUSIKOT  Hannu Kella, Martti Peippo

 

Täällä Pohjantähden alla -teoksen toisessa osassa seurataan itsenäisen Suomen alkutaivalta vuosien 1918 - 1951 välillä. Akseli Koskela selviää Hennalan vankileirin koettelemuksista ja palaa lopulta kotiin Koskelaan. Yhdessä Elinan kanssa hän pyrkii rakentamaan lapsillensa parempaa tulevaisuutta, mutta vanha katkeruus isäntien ja torpparien välillä nostaa päätään mm. Lapuan liikkeen vaikutuspiirin kasvaessa. Osa 2., Mäensyrjänkansan kärsimystie saa ensi-iltansa 15.11.17.

 

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto-ja-kalenteri

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/09/talla-puolen-pohjantahden