Lahden Lauantainäyttämö on ilmeisesti kokenut viihdyttämistarpeen yhdeksi teatteritekemisensä motiiveista ja rohkeasti valinnut suuren, yli kolmekymmenpäisen teatteriensemblensä esitettäväksi komediaa.

 

Kymmenenvuodenikäinen Tuomas Parkkisen komedia Puhelinluettelo oli vielä syntyessään ideana jokaisen näytelmänkirjoittajan ja teatterilaisen unelma - taattu yleisö- ja kassamagneetti. Hyvä komedia kun on harvinaisuutta suomalaisessa näytelmäkirjallisuudessa, huonot ja halvan huumorin kyllästämät hupinäytelmät kovin yleistä materiaalia teatterien parrasvaloissa. Puhelinluettelo sijoittuu noiden komediamääritteiden puoleenväliin ns. mukiinmeneväksi huvitukseksi kekseliäällä tapahtumarikkaalla juonella, mielikuvituksillisilla henkilökuvilla ja tilannekomiikalla, mutta haalistuu puhelinluettelottomassa tämän päivän kännykkäajassa aiheeltaan pelkäksi menneisyyden kultaamaksi muistoksi.

 

Lahjakkaat näyttelijät ja taitava ohjaaja osaavat tehdä pelkästä puhelinluettelosta niin suurta, kohtalokasta draamaa kuin myös maukkaasti nauruhermoja ruokkivaa sydämellistä, fiksuhuumorista komediaa. Synnyinlahjat on tae taiteen tasosta ja sen nautittavuudesta. Esittävässä taiteessa niiden merkitys korostuu korkealle pyrittäessä antamaan yleisölle nautintoa, ajateltavaa tai viihdytystä, unohtumattomia elämyksiä elämän rikastamiseksi.

 

Lauantainäyttämön suurin, arvokkain ominaisuus on harvinaisen kookas ja ikärakenteeltaan laajakirjoinen henkilöstö – näytelmissä ei tarvita sisältä tai ulkoapäin vanhemmaksi tai nuoremmaksi väkisin muokattua hahmoa. Lauantainäyttämön luontainen monilahjakkuus ja innostuneisuus, suuri yhteinen lataus vaikuttaa näin realismin mukana katsomoon saakka.ainutlaatuisella tenhollaan..

 

On selvää, että näin suuren teatteriryhmän ilmaisussa on myös kovin suuri teatteri-ilmaisun laatuero – toiset ovat vaikka suurille näyttämöille kelvollisia täyskykyjä, toiset vasta ylittämässä oman itsensä rohkeudessa ja vapautumisessa. Tämä näkyi myös Lauantainäyttämön tulkinnassa, vaikka sen yleisnimittäjäksi voi määrittää varsin kelvollisesti sujuneen esityksen.

 

Komedia on kuitenkin äärimmäisen vaikea teatterilaji. Vaativin. Komedian ohjaaminen vielä vaikeampi, lopputulokseltaan ennustamaton, sattumien ja koko teatterityön ajan monien onnenkantamoisten varassa häilyvä teatterikoitos. Suurelta näyttelijäkunnalta kokonaisuus vaatii tyylivalintaa noudattavaa ilmaisua ja ohjaus juonen huumoritäyttä draaman tajua nousuineen, laskuineen ja vähäisine suvantoineen. Kohtausten niveltymistä toisiinsa voisi vielä huomattavasti esitysten edetessä sujuvoittaa ja ilmaisua irrotella entistä rennommaksi. Niin - ja itse juonen löytäminen ja sen seuraaminen jääköön katsojan jännittäväksi etuoikeudeksi..

 

Muutama komiikan taituri näyttämölle ilmestyessään usein riittää pelastamaan esityksen pysymään kiinnostavana.

En voi olla siis ajatuksissani nauttimatta näin jälkeenpäinkin esityksen hauskuttajatriosta, Onnelan perhekunnasta: Pirjo Suojasen sekunnin sadasosan tarkkuudella rytmittävästä replikoinnista ja dialogin iskevyydestä, luontaisesta näyttelijäkomediennesta karismaattisen hurmaavasta, ihanasti dementoituneesta Onnelan mummosta, sateenkaarisesta Kari Kitusen selkeän luontevasta ja valoisasta Auvo-hahmosta sekä kanttori Maunun Adolf Kärjen moneen mielialaan ja tunnelmaan taiten eläytyvästä, komedian käänteitä ratkaisevasti käynnistävästä, naiivin ehyestä roolityöstä. Miikku Tolosen hersyvän mehukkaasti sisältä eletty pastori elämänfilosofioineen, levollisin katse- ja dialogikontakteineen ja Mikko Hannula varmaotteisen ronskilla miehisillä tyyppiluonnosteluherkuillaan kaksoisroolissaan vuokra-aviomiehenä ja jääkiekkoilijana kehystävät esityksen huumorihetkien ääripäät.

 

Tilannekomiikan elävöittäjien lisäksi tarvitaan komediaan myös hippunen todentuntua. Tanja Kovalaisen näyttelemänä pääjuoni etenee sopivan hillitysti, liioittelemattomasti hänen lääkäriolemuksensa uskottavassa hahmossa. Samoin Patrik Hvitsjön hurjasti leuhkanmaaninen insinööri sopii juonen sisältöön mainiona rooliluomuksena ja nostaa esitykseen soveltuvaa farssista kulmikkuutta.

 

Vain pieni osa saa nyt kovin rajallisen näkemykseni yksipuolistaman arvion, kaikki estradilla näytelleet sen tarvitsisivat, sillä jokainen omana rohkeana persoonallisuutena täydensi kokonaisuuden eläväksi esitykseksi. Näyttämöpuheen kuuluvuus ansaitsee moitteettomuudessaan oman kiitosmainintansa.

.

Prologivideota vierastin teatteri-elementtinä, sillä elävä ihminen on mielestäni aina teatteriesityksen ylivoimaisin materiaalietu. Tämän todisti hauskan onnistunut improvisaatiokohtaus, jonka luontevuutta voisi lisää raikastaa, varioida spontaanimmaksi.

 

  Lauantainäyttämön Puhelinluettelo-komedian työryhmä                                                        Valokuva Ville Kujala    

Kuvassa: Emmi Korkkanen, Sari Kettunen, Tytti Jäppinen, Pirkko Kauppila, Sini Leppänen, Tuulevi Annala, Patrik Hvitsjö, Mia Mustaparta, Paula Korkeamäki, Sari Sinervä, Niko Hietakunnas, Kari Kitunen, Rosanna Bethell, Päivi Kirjavainen, Tanja Kovalainen, Aadolf Kärki, Jaana Kärki, Petri Määttä, Ulla Laakso, Mikko Hannula, Virpi Hiltunen, Oona Nyyssönen, Päivi Parkkola, Teppo Ruotsalainen, Pirjo Suojanen, Janne Hatakka, Jani Sinkkonen, Satu Itäpää. Kuvasta puuttuvat työryhmän jäsenet Miikku Tolonen, Kati Mäenpää, Sirpa Heponiemi.

                                                             

Lauantainäyttämön Puhelinluettelo-komedia ei ihan vielä syty räiskymään, tuikkii silloin tällöin, joskus jo ihan ilmiliekkeihinkin leimahdellen ja saa silloin yleisön nauruntirskahduksin huvihetkestä riemuitsemaan. Esitys palkitsee osallistujansa, sillä pienikin hymy saati ääneen nauraminen on terapiaa rampin molemmin puolin.

 

www.lauantainayttamo.com

Arvio kirjoitettu 3.12.17 -esityksestä Lahden Pikkuteatterissa.