Valokuva Jani Enqvist

 

Lahden kaupungissa on yksi harvinaisuus, jo lähes neljäkymmentä vuotta elänyt, hyvinvoiva, koko ajan uudistuva ja uutta luova taiteen tyyssija. Se on Lahden kansanopiston teatteriopetuksen valituille nuorille ja lahjakkaille teatteriopiskelijoille suunniteltu ja toteutettu kaksivuotinen teatterikoulutus. Se on osoittautunut yhdeksi suomalaisen teatteriuudistuksen keskeiseksi teatteritaiteen ytimiä penkovaksi, ajankohtaisuuksia ja draamojen klassikkojuonteita esiin nostavaksi, suurenmoiseksi esitystaiteen laboratorioksi.

 

Harvoinpa Suomessa tartutaan esittävissä taiteissa filosofiaan, tuodaan sen sanomaa teatterina esille. Lahden kansanopistossa jo kansanopiston periaatteen - elämän totuutta etsi - velvoittavana tehtävänä on filosofoida ihmisen osaa tässä maailmankaikkeudessa.

 

 

Tällä kertaa vuorossa on todellinen harvinaisuus - koulutuksen vastuuopettajan, teatteriohjaaja Timo Raidan monivuotinen pureutuminen yhteen filosofian kysymykseen - ihmisen ikuiseen elämään - ja sen keskeiseen kohteeseen minuuteen, minän olemassaoloon.

Raidan kirjoittama kantaesitysnäytelmä Minun ikuinen elämäni sai alkukimmokkeen hänen yläasteikäisenä lukemastaan Jean-Paul Sartren toisen maailmansodan myrskyissä julkaistusta harvinaisesta klassikkodraamasta Suljetut ovet. Sen ohuehkon 70-sivuisen tekstin luettuaan ymmärtää ihmisen olemassaolon silloisen epävarmuuden synnyttäneen eksistentialismin kaltaisen filosofiasuunnan, jossa ei ole Jumalaa eikä mikään muu kuin ihmisen minä pysty antamaan elämän päämäärää. Sartren ihmisellä on omasta elämästään täysi vapaus ja vastuu. Kaikki asiat ovat jo olemassa ja ihminen joutuu vain itse valitsemaan ja saa tilanteiden mukaan muuttaa ja uudistaa elämänarvonsa koko ajan uudestaan. Minän suhde ympäröivään elämään on vain todellisuudessa, ei sellaisena kuin meistä jokainen yksilönä näkee. Ympäristön ja minän suhde on ainoa elämän tarkoitus - siksi Sartrelle toiset ihmiset ovat helvetti.

 

 

 

 

Ajattelun toisenlaisen lähimmäiskäsityksen todisteeksi - elämässään lähes kaiken tähän asti ja elämänkiireissään sisälle ajatuksiinsa kätkemänsä kokemukset - Timo Raita jakaa nyt meille. Hän tekee sen loistavana Minun ikuinen elämäni -näytelmäkäsikirjoituksena – avaran ajattelunsa moniaallokkoisen täydellisen elämänmeren myrskyineen, tyynineen ja sykähdyttävine kokemuksineen meille nautinnoksemme, samaistettaviksi yhteiskokemuksiksi tarjoillen.

 

Harvinaisen terävästi Raita luo tekstissään näköalat nykytulevaisuuteen, algoritmiseen ihmisen tieteen ja keksintöjen maailmaan ja rinnastaa sen nykytilaa ihmisen haaveeseen elää ikuisesti. Maailman ihmisten fyysisestä olemuksesta, luista, nivelistä, lihaksista, sisäelimistä on jo monta prosenttia uudistettua, tekniikan avulla tuotettua tekoihmistä.

 

Nyt ollaan jo minän pään ja hermostojärjestelmien, aivojen sisällä, monia kehon toimintoja osataan jo tänäänkin korjata, korvata ja muuttaa ihminen alkuperäisestä olemuksestaan täysin toiseksi. Tieteen tähtäimessä on suurten tietokantojen kautta viimein löytyvä kaikkiosaava robottivallankumous, joka pystyy kaiken elollisen uudistamaan, perimän heikkoudet geenimuutoksin korjaamaan - ikuinen ihminen, kuolematon minä on enää sukupolven päässä toteutumisesta.

 

Raidan pitkälle kypsynyt filosofia on modernia, rohkeaa elämän ja minän tilitystä omasta itsestä. Sen hän piirtää kiinnostavasti esityksen rungoksi. Hänen tekstinsä käy läpi koko elämän, syntymät, lapsuudet, rakastumiset, aikuisten erot, lasten pelot niistä, perhejuhlat, häät ja kuolemat, ilot ja pettymykset.

 

 

TEATTERI II:n Minun ikuinen elämäni -esityksen suuruus, tenho ja ihanuus on hurmaava esitys ja upeat esittäjät. Kokonaisuus on erittelemätön esittäjiensä ja ohjaajansa kiihottava tunteiden ja tunnelmien epäteatterihelmi. Siinä esittäjät ovat koko ajan läsnä, tuntevat ihan sympaattisesti katsomoon asti tunnelmia niitä meihin helposti tartuttaen. Laulaa heläyttävät herkän kauniisti kitaroin viuluin kellopelein ja väliin syöksyvät myrskytuulen vimmaisiin pyörteisiin koko näyttämön liikkeellään, kehojensa voimalla ja taipuisuudella, hikensä väkevällä tuoksulla täyttäen.

 

Raidan ajatuksia kuljettaa kahdeksan erilaista parisidonnaista persoonallisuutta. He loihtivat meille vuoroin itkettäviä, mutta vieläkin useammin niin sydämellisen valoisia kohtauksia ja raikkaan tunnistettavia tuntemuksia ihmisen minästä.

 

 

Raidan teksti antaa eniten tilaa Tietäjän ja Kokijan toisiaan ruokkivalle vastakohtaisuudelle. Niiden tulkkeina Josefiina Uuranmäki ja Evita Aaltonen näyttelevät  täydellisesti tuomalla kahden minuuden välisiä illuusiohetkiä, räiskähteleviä, kipunoivia, julmia ja ihania kohtauksia, iloin ja suruin koettavaksemme. Josefiina Uuranmäen valmiudet hämmentävät maagisina virtuoosimaisen shamaanimaisina meidät sanattomiksi - hän on minuudessaan jo suuri taiteilija, varmuudessa, puheessa, kansanjohtajuudessa jonglöörinen taikuri ja vie meitä mukanaan tapahtumasta toiseen kepeän vaivattomasti kuin sukupolvien ikäinen harjaantunut terapeutti - samalla kuitenkin tunnelmaherkkyytensä, häijyytensä, oveluutensa, julmuutensa - inhimillisen rajallisuutensa - minänsä - meille estottomasti tarjoillen. Tietäjän käsittelyssä hänen sulkeutunut kumppaninsa - Kokija - hiljalleen, pala kerrallaan avautuu ja saa arvokkaasta yhteydestä Tietäjäänsä otteen omasta minuudestaan ja oppii käyttämään ympärillä olevaa monen minän yhteisöä.

 

                                                                             Valokuva Anni Niittylahti

 

Kenties havainnollisinta Raidan tekstissä onkin juuri tuo elämämme ympäristön ihmisten yksilöiden kokemusten rinnastaminen omiimme elämänkaartemme tutuissa yhteyksissä. Miten hölmön hauskaa on kokea suurta lapsuuden ihanaa kujeilua, vaikkapa juuri koettavissa pelotelluissa ja taikauskoa täynnä olevissa hautajaissa, kun saamme sisarrakkauden muodossa (Christian Lairikko, Pinja Pieski) nauraa aivan poskettomasti näissä groteskin ja makaaberin huumorin miltei jokaiselle tutuissa kohtauksissa.

 

Tai kuinka sydämellisen tunnistettavaa voi laserkatseisen keskeytymätön kosketus toiseen ihmiseen Ilona Karppelinin ja Emma Pälsynahon koko teoksen kestävässä tiiviissä rakkauden täyttämässä lämpimässä katseessa toisiinsa merkitä. Raadollisempaa ja huvittavampaakin on muistella, miten se ensimmäinen riita kahden minän yhteiselämästä on näin jälkeenpäin tarkkaillen niin kovin vihaisen näköistä toisen määräävän yksilön ulkomuodossa, alistuvan toisen minän vastaanotto niin nöyrän surkuhupaisaa (Mikko Kilpiä ja Saara Sillvan), että yhteisesti koettu minä-olemisten vastakkaisuus naiiviudessaan ja lapsellisuudessaan niin tutusti vieläkin hymyilyttää.

 

 

Timo Raidan kirjoittama kantaesitysnäytelmä Minun ikuinen elämäni on suurenmoista, uniikkia, vauhdikasta ja elävää epäteatteria. Sen muoto on kaikkien tulkitsijoittensa yhteisluomus, joka vangitsee katsojan elämänläheisyydellä ja teatterikliseistä kauas etääntyneellä pelottomalla, raikkaalla päämäärällä etsiä minää ja minuutta. Sen kaiken esittäjät osaavat tehdä niin valloittavan lämpimästi, aidosti, todesti ja jumalaisen rakastettavasti.

 

 

Minun ikuinen elämäni

Käsikirjoitus ja ohjaus: Timo Raita
Apulaisohjaus: Pauliina Kietäväinen
Koreografiat ja tanssin opetus: Meri-Tuuli Risberg
Musiikin sovitus ja opetus: Virva Immonen
Julisteen ja bannerin kuva: Ronja Siitonen
Grafiikka: Vincent Kinnunen
Näyttämöllä: Evita Aaltonen, Nella Backman, Valtteri Juvonen, Ilona Karppelin, Ronja Keiramo, Mikko Kilpiä, Vincent Kinnunen, Christian Lairikko, Tiia Lyijynen, Saara Mänttäri, Pinja Pieski, Emma Pälsynaho, Clarissa Rosi, Saara Sillvan, Josefiina Uuranmäki ja Elmira Wiklé

 

Esityksessä on käytössä kaksoisroolitus, jolloin puolet näyttelijöistä ovat päärooleissa ja toiset näyttelijät mukana näyttämöllä koko ajan.

Roolitus X (15.11., 19.11., 21.11., 24.11., 27.11., 30.11., 4.12. & 7.12.):
Aaltonen, Karppelin, Kilpiä, Lairikko, Pieski, Pälsynaho, Sillvan ja Uuranmäki

Roolitus Z (16.11., 20.11., 23.11., 26.11., 29.11., 1.12., 3.12. & 5.12.):
Backman, Juvonen, Keiramo, Kinnunen, Lyijynen, Mänttäri, Rosi ja Wiklén

 

Arvio kirjoitettu tiistain 19.11.19 esityksestä.

https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/minun-ikuinen-elamani